perjantai 30. lokakuuta 2015

Koirat eivät tanssi balettia

Anna Kemp & Sara Ogilvie 2012: Dogs don't do ballet
suom. Tytti Träff

Bella mopsi haluaa tanssia balettia, mutta koirat eivät tanssi balettia. Tai ainakin niin väitetään.

Yhtenä iltana baletissa primadonna putoaa tuuban ja koittaa Bellan suuri hetki.

Kuvitus on sopiva herkälle ja vahvalle baletille. Tarinan opetus on erilaisuuden hyväksyminen. Hieno kirja.

Näytin kantta pojille ja he eivät halua, että luen sen heille. Kummallista ennakkoluuloisuutta.


tiistai 27. lokakuuta 2015

Dragons: Kiivasta kisailua

Miriam Ferdinand 2015: Die Tauwetter-Festspiele
suom. Satu Heimonen

Toinen minikirja Öystilän lohikäärmeistä. Limalotja kehuskelee voittavansa joka vuotiset viikinkimittelöt.

Astrid pelkää, että Hikotuksesta tulee Hampaattoman kanssa ylimielinen, sietämätön voittaja. Kuinkas sitten kävikään?

Suomenkielisiä Lohiskirjoja onkin jo odotettu.


torstai 22. lokakuuta 2015

Dragons: Ahmattien akatemia

Miriam Ferdinand 2015: Die Drachenakademie von Berk
suom. Satu Heimonen

Lobbaukseni on kuultu. Sanoma julkaisi kaksi minikirjaa Lohikäärmeratsastajista. Tämä on ensimmäinen, jossa lohikäärmeet aiheuttavat päänvaivaa Öystilän asukkaille syömällä kaiken mahdollisen.

Onneksi löytyy ratkaisu ja Öystilään perustetaan lohikäärmeakatemia, kuten saksankielisestä nimestä käy ilmi. Suomenkielinen nimi on kyllä värikkäämpi. Kiitos Sanoma!



tiistai 20. lokakuuta 2015

Aisopoksen tarinoita

Michael Morpurgo & Emma Chichester Clark 2005: Aesop's Fables
suom. Jenni Kovanen

Kirjassa tarinat:
Leijona ja hiiri
Jänis ja kilpikonna
Koira ja luu
Varis ja kannu
Hiirien kokous
Kettu ja kukonpoika
Kulkurit ja karhu
Tuuli ja aurinko
Leijona ja kettu
Hanhi joka muni kultamunia
Suosikkitarinani Tuulesta ja Auringosta
Rotta ja elefantti
Haikaria ja kalansaalis
koira joka nukkui seimessä
Mylläri, poika ja aasi
Tammi ja kaislat
Kettu ja korppi
Susi ja aasi
Lampaat ja possu
Riikinkukko ja kurki
Kaupunkilaishiiri ja maalaishiiri
Susi ja paimenen poika


Mielestäni Aisopoksen tarinat toimivat nykypäivänäkin. Jokaisen tarinan lopussa on vielä opetus, jos se jolkakulta jäi vielä huomaamatta. Opetukset kuten "Nopeus ei ole kaikki kaikessa, muillakin avuin voi pärjätä", "Tarpeeksi on kyllin, älä ole ahne", "Tahto vie vaikka läpi harmaan kiven, muttei järjen käytöstäkään haittaa ole.",  "Lempeä taivuttelu on usein tehokkaampaa kuin voimankäyttö", "Itsepäisyys voi vaikuttaa vahvuudelta, mutta harvemmin se on sitä.", "Pidä kiinni siitä, mitä osaat, ja ole rehellinen itsellesi." sekä "Pelkällä ulkonäöllä ei  pitkälle pötkitä." toimivat edelleen.

Suosikkini tuulesta ja auringosta pistää kyllä miettimään, että ei se liika aurinkokaan toimi pidemmän päälle. Suomalaisissa sananlaskuissakin on hieman hiomisen varaa. "Ei saa katsoa lahja hevosta suuhun. " Mutta jos troijalaiset olisivat katsoneet, olisi Troijan hevosen tarina varsin erilainen. Sitä ei ehkä kerrottaisi ollenkaan.


torstai 15. lokakuuta 2015

Herra TIikeri villiintyy

Peter Brown 2014: Mr. Tiger goes wild
suom. Elina Vuori

Herra Tiikeri kärsii identiteettikriisiä. Hän ei tunne oloaan kotoisaksi kaupungissa kahdella jalalla. Pikkuhiljaa hänen sisäinen eläin pääsee valloilleen ja hän muuttaa viidakkoon.

Mutta ei hän sielläkään viihdy: ei ole ketään, jolle puhua.

Hieno kuvitus ja oivaltava juoni. Toimii.


maanantai 12. lokakuuta 2015

Leijonakuningas

Alke Hauschild 2009
kuvitus: Nadine Estinghausen et al
suom.Satu Leveelahti

Kauneimmat Disney sadut

Leijonakuningas "piirrettynä". Alkuperäinen Leijonakuningas on hieno animaatio. Tässä kirjassa Simbasta kasvaa kuningas värkynämäisenä kuvituksena, joka on hieno. Molemmat tyylit toimii.

Leijonakuninkaasta on monta erilaista kirjaversiota, mutta tämä on suosikkini.

torstai 8. lokakuuta 2015

Lossi-Lassi ja merten salaisuudet

Anssi Keränen 2015

Lossi- Lassi vie Ekku-koiran ja Nepa-nalle merimatkalle Lindy Hop laivallaan.

Matkalla he kohtaavat delfiineja, putsaavat rantaa roskista, tapaavat haaksirikkoutuneen apinan Toutoun ja monia muita.

Kirja on todella opettavainen ja merien merkitys ihmiselolle ei jää epäselväksi. Lisäksi kirjan kuvitus on raikas ja selkeä.


maanantai 5. lokakuuta 2015

The art of the Disney princess

Kannen kukka-Lumikki
Disney Book Group 2009

Yhä edelleen yritän pitää poikia ajan tasalla (Lue: tuputtaa) myös prinsessoista.

Tässä kirjassa esiintyvät prinsessat Lumikista Pocahontasiin eri taiteilijoiden näkemyksinä. Ja hienoja versioita siellä onkin.

Poikien suosikki on (tietysti) robootti Belle ja hirviö. Sitä kuvaa he jaksavat katsoa vaikka kuinka pitkään.

 Oma suosikkini on Aurora, joka pelastaa Prinssi Philippin.






Robo-Belle, poikien suosikki

Sankaritar Aurora, oma suosikkini.









torstai 1. lokakuuta 2015

Shivery shade of Halloween - A spooky book of colors

Mary McKenna Siddals
kuvitus Jimmy Pickering

Kirjassa tutustutaan Halloweenin hengessä väreihin. On ihmissuden ruskeaa, kummituksen valkoista, juustoisen keltainen kuu, liman vihreää ja tietenkin kurpitsan oranssia.

Kirja on kivasti riimitelty ja tässä kohtaa olisi kaivannut ammattilaisen suomennosta, että runoista olisi saanut paljon hyisemmän kokemuksen.

Mutta kuvat olivat silti hienoja ja värit suorastaan pursuavat kirjasta.