perjantai 21. joulukuuta 2018

Joulusatuja

Tuutikki Tolonen 2013
kuvittanut  Liisa Kallio
24 satua luettavaksi ennen joulua. Tarinat ovat lyhyitä, joten pienimmätkin jaksavat niitä kuunnella. Mukana tulee myös CD, jolle sadut on luettu.

Värit ova ihan pastillisia, eikä pelkkää punaista ja valkoista. Muitakin hahmoja on kuin pelkkiä tonttuja. 




Tanssit Tommeli metsässä syntymäpäivien kunniaksi

torstai 20. joulukuuta 2018

The twelve days of Christmas

 William Morris ja Liz Catchpole 2016

Joulun kaksitoista päivää runokirjana, jossa on William Morrisin  tapetteja ja kankaita käytetty inspiraation lähteenä, jotka Liz Catchpole on valinnut. Hänen tekemensä kuvitus on saanut inspiraation William Morrisin töistä.

Todella hieno kirja. Miksei tätä voisi käyttää myös opetuksessa? Ainakin kuvaamataito, englanti, musiikki ja historia tulisi tässä käsitellyksi.

 Tulee mieleen norjalainen Tone Finnanger, joka on moderni tekstiilisuunnittelija.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

The Princess and the Christmas Rescue

Caryl Hart 2017, kuvitus Sarah Warburton

Prinsessa Eliza, jota kuningas ei ole ikinä päästänyt ulos,  asuu lumen keskellä linnassa. Prinsessa on kuitenkin fiksu ja rakentaa mm. sukkien lajittelijan. Kuninkaan mielestä se ei ole ollenkaan sopivaa prinsessalle ja kuningatar ehdottaa, että prinsessa etsii ystäviä.

Prinsessa päättää leipoa piparkakku-ukon,mutta se karkasi. Hän suuteli isoa sammakkoa, mutta se hyppeli pois. Hän letitti tukkansa ja odotti ikkunassa prinssiä, joka kiipeäsi hän lettiään pitkin. Ketään ei tullut.

Kohta hän haistoi savua. Ehkä siellä olisi joku ystäväksi. Eliza tapaa metsässä poron, joka vie hänet pukin pajaan. Siellä riittää tonttuja kaveriksi.  Pahaksi onneksi Pukki on flunssassa ja tontuilla on paljon tekemistä. Eliza keksii  pikalukijan kirjeille, lahjanvalitsimen ja  pakkauskoneen.


Kaikki valmistuu ajoissa ja Pukki on varsin tyytyväinen.  Eliza pääsee jakamaan lahjoja ja kertoo Pukille toivovansa ystävää. Pukki sanoo, että hän on saanut monta ystävää pukinpajassa. Kuningas ja kuningatar lajoittavat hänelle myös pajan.

Mukavan puuhakas prinsessa. Tässäkin on mukava ja moderni kuvitus.

tiistai 18. joulukuuta 2018

Santa selfie

Peter Bently 2017
kuvittanut Anna Chernyshova

Pukki päättää jättää joulun väliin ja lähteä lomalle etelän lämpöön. Tontut pärjätköön keskenään!

Miten olisi risteily, ottaa aurinkoa kannella, juoda viileää juomaa ja pulahtaa altaaseen. Pian hänen identiteettinsä selviää ja lapset pyytävät häntä kuvaan.  Pukki ei saa hetken rauhaa, kaikki haluavat kuvaan Pukin kanssa. Kun hänoli kuntosallilla, uimassa, joogassa tai syömässä. Aina kamera välähti.



Pukki haluaa pois ja jää eksoottisella saarella pois kyydistä.  Mutta ei! Sielläkin hänet tunnistetaan,Pukki tunnistetaan joka paikassa, meni hän minne tahansa.

Grand Canyonilla hän ei enää kestää ja hän soittaa tontuille, että he tulisivat hakemaan hänet kotiin.

Raikas kirja. Onkohan tämä liian jännä kirja ihan pienimmille? Jos Pukki ei tulekaan.

maanantai 17. joulukuuta 2018

All I want for Christmas

Rachel Bright 2017


Pingviinit valmistautuvat jouluun,  On leipomista, paketointia ja askartelua.  Pikku pingviinit kirjoittavat pitkiä toivomuslistoja.

Mutta jos kysytään emo (ei sen tarkemmin kerrota, onko se isä vai äiti, eikä sillä oikeasti ole edes välliä) niin emo kertoo, mitä hän haluaa kaikista eniten... Arvatkaa?

Tästä tulee pakostakin mieleen Mariah Careyn laulu, mutta ei se haitta. Pingviinit ovat suloisia ja kirjan kuvitus on hurmaava.  Joulumieltä pullollaan



torstai 13. joulukuuta 2018

Mats & Frida warten auf Weihnachten

painettu 2017
Mats-kettu ja Frida-lammas odottavat joulua. He leipovat pipareita, leikkivät lumessa ja  tekevät koristeita.

Paksulehtinen kirja on tuntuu kovin nostalgiselta, vaikka Nalle Luppakorva olikin puolalainen, tässä on hieman samaa tuntua.


keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Hotelli Jouluntaika

Tracey Corderoy 2018: The Christmas extravaganza hotel
kuvitus:Tony Neal
suom. Raija Rintamäki

Karhu suunnittelee viettävänsä rauhallisen kotijoulun, kun hänen ovelleen saapuu sammakko viettämään taianomaista joulua Hotelli Jouluntaiassa.

Sammakko haluaa kokea oikean elämyksen, johon kuuluu rekiajelua, herkkuja ja tietysti valoshow. Nallella on siinä miettimistä, mutta sammakko saa kuin saakin kokea huikean jouluelämyksen.




tiistai 11. joulukuuta 2018

Pete ja Pulmu joulukuusi

Axel Scheffler 2018: The Christmas tree

Hauska kirja Peten ja Pulmun edesottamuksista joulun alla. Pete syö kaikki joulukoristeet ja kärsii mahakivuista. Onko joulu pilalla? No ei suinkaan, tehdään uudet koristeet paperista ja mennään ulkoilemaan.

Nopealukuinen kirja jo itselukeville ja pienemmät jaksavat varamasti kuunnella tarinan.  Kumma, ettei muitten harha-askeleista opita ylensyönninkään suhteen.



maanantai 10. joulukuuta 2018

Joulupukki ja nimien kirja

Satu Heimonen 2018
kuvitus Pete Revonkorpi

Kirjassa metsästetään Joulupukin kadonnutta nimien kirjaa. Nimien kirjaan merkitään lasten (ja tonttujenkin) hyvät työt. Melko moni tonttu on tarvinnut sitä ennen joulua. Samalla päästään tutustumaan Korvatunturin eri laitoksiin: kirjastoon, leipomoon, lennonjohtoon ja tietenkin lahjaverstaaseen.

Kuvitus on hieno Santa Claus Finlandin muiden kuvitusten mukaisia.


perjantai 7. joulukuuta 2018

Siilin joulutouhut

M Christina Butler 2017
 Kuvittanut Tina Macnaughton

Siili ystävinen valmistautuu jouluun. Kuusi kaadetaan ja koristellaan. Käydään luistelemassa, syödään pipareita. Tärkeintä on tehdä yhdessä.


Kirjan kuvitus on tietysti jouluinen ja siilin myssy samettinen. Sitä on kiva silitellä.


torstai 6. joulukuuta 2018

Jouluja, Hisse!

Sari Kanala 2017
Kuvitus Daga Ulv

Hisse perheineen valmistautuu jouluun.  Vaari kertoo omasta lapsuuden jouluistaan.  Itse tehtyjä joulutervehdyksiä, olkipukkeja, piparkakkuja ja tietenkin joulusauna.

Kuvitus on hieno ja jouluperinteet tulevat hienosti esiin eläinten kertomana.


keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Karhun jouluyllätys

Annette Amrhein 2018: Ein heimlicher Weihnachtsgas
kuvitus Sabine Straub
suom.Seija Kukkonen


Eräänä syksynä karhu unohtaa mennä talviunille. Tämä herättää kauhua metsän asukkaissa.

Karhu on kuitenkin mielissään, vihdoin hän voi viettää joulua. Hän kutsuu metsän eläimet jouluksi luokseen. Kuka uskaltaa?




tiistai 4. joulukuuta 2018

The Nutcracker

Based on the New York City Ballet production of George Balanchine's The Nutcracker
Valeria Docampo 2016

Hienostunut kuvakirja Pähkinänsärkijästä. Tämä perustuu New York City Balletin versioon tunnetusta baletista.




maanantai 3. joulukuuta 2018

Hauskaa joulua, Noksu!

Mikko Kunnas 2015

Noksu valmistautuu jouluun omaperäisella tavallaan.
Tulossa ei ole ihan perinteinen joulu. Juustoisia joulukortteja, ampiaisen pesiä joulukoristeena, piparkakkupilvenpiirtäjiä.