perjantai 31. lokakuuta 2014

Tuhkimo

Walt Disney -tuotantoa: Cinderella 2013
suom. Pekka Tuomisto

Klassinen Disney tarina Tuhkimosta.

Pojat eivät ole vielä halunneet katsoa Tuhkimo elokuvaa, mutta yritän sinnikkäästi saada heidät katsomaan sen.

Ajattelin, että tässä kirjassa näkyvät eläimet, lähinnä Lucifer saisi pojat kiinnostumaan elokuvan katsomisesta, mutta vielä ei ole tärpännyt. 


torstai 30. lokakuuta 2014

Angry Birds VIhreän linnun arvoitus

Tapani Bagge 2013
kuvitus: Jari Rasi
Pohjautuu Rovio-yhtiön luomiin hahmoihin


Lintujen saarelle ilmestyy uusi, vihreä lintu. Matilda on innoissaan ja haluaa järjestää juhlat. Red on kovin epäileväinen uutta tulokasta kohtaan. Omituisuudet jatkuvat. Onneksi Sakke haluaa todistaa olevansa saaren älykkäin lintu.

Vihaiset linnut toimivat animaationa, ja miksei näin myysteerin ratkaisemisessakin. Meidän pojat ainakin pitävät tästä kirjasta. 


keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Angry Birds Star wars charachter encyclopedia

Steve Bynghall and Glenn Dakin 2014

Angry Birds valtaa Star Warsin.
Mukana on mm. C-3PYOLK, Jabba the Hog ja Lard Vader.

Siitä on aikaa kun olen nähnyt Star Warsin, mutta onneksi meillä asuu mies, joka ei muista missä auton avaimet ovat, mutta Star Warsista muistaa kaiken.

Tarpeetonta sanoa, että pojat pitävät tästä kirjasta. Kiehtovinta on ehkä se kuinka Red muttuu sekä Lukeksi, että Anakiniksi ja Stellasta saadaan Amelia ja Leia pienillä muutoksilla. Nerokasta.




Ei mene viikkoa, jolloin Viisivuotias kysyy, saako hän katsoa Star Wars -elokuvat. Onneksi elokuvat ovat englanniksi, niin voin vedota siihen, että hänen pitää joko osata englantia tai lukea, että hän ymmärtää, mitä elokuvassa puhutaan.


tiistai 28. lokakuuta 2014

Scary storybook collection/ 5 minute spooky stories

Kaksi kokoelmaa Disneyn tutuista hahmoista. Tuttuja oli Martti ja kummitusvalo sekä Cruellan yllätysvierailu.  Ihastuttavin on kuitenkin tarina Tähkäpäästä.

Tarinat ovat kivoja, eivät liian pelottavia ja kuten jälkimmäisen kirjan nimikin jo sanoo, tarinat ovat nopeita luettavia.

Scary storybook collection 2008:

Incredibles:Jack-Jack Attack
Snow White and the seven Dwarfs: The Scariest of them all
Dumbo: An Icy Adventure
Tarzan: One Brave Gorilla
Monsters Inc: The Scary School
Toy Story and Beyond: Where's Woody?

Donald Duck: The Witch next door
The Little Mermaid: THe Sea Witch and the sharks
The Fox and the Hound: One Scary Day
Disney Fairies: The Home Tree Spook
101 Dalmatians: Cruella's surprise visit



Molemmissa kirjoissa olevat tarinat:
Finding Nemo: Trapped! / A Fishy Terror
Winnie the Pooh: Boo to You, Winnie the Pooh
Sleeping Beauty: Maleficent's revenge/Maleficent Returns
Mickey Mouse: Haunted Halloween
Peter Pan: Hook's shadow
Aladdin: Who's that ghost?/ Get in the Spirit
Cars: Mater and the ghost light







5 Minute spooky stories 2014:

Toy Story: That go bump in the night
Tangled: Marmalade Moon NightParade Day Dash
Monster's Inc:
Beauty and the Beast: The Haunted Castle
Wreck-It Ralph: Tricky Treats











maanantai 27. lokakuuta 2014

Herra Hakkarainen harrastaa

Mauri Kunnas 2014

Hengästyttävän paljon harrastuksia! Yhdellä pojalla on peräti 16.  Herra Hakkarainen ilmiselvästi stressaantuu moisest ja öisin hän unissaa harrastaa kaikkea mahdollista. Eksoottisempana ranskalaisten ympäriajo ja pyörätelinevoimistelua.

Päivisin Herra Hakkarainen miettii muiden harrastuksia. Onneksi hänellekin löytyy oma harrastus: riippukeinuilu. Sehän sopii.






Kunnasmaisen vekkulikirja, jota ei niin vaan luetakkaan. Yksityiskohtia ja huumoria ponnahtaa jokaiselta sivulta. Tämä kirja vaatii useamman lukukerran ja silti en varmastikaan huomannut kaikkia kirjan herkullisuuksia.


perjantai 24. lokakuuta 2014

Super-Santtu

Camilla Läckberg 2014: Super-Charlie
Kuvittanut: Millis Sarri
Suom. Säde Loponen

Tartuin tähän kirjaan ihan vaan Camilla Läckbergin takia. Pidän kovasti hänen dekkareistaan ja tämä kirja toimii hyvin myös.

Santtu syntyy ihan tavallisena vauvana, mutta kaksi tähteä törmää toisiinsa ja tekee Santusta Super-Santun.

Santtu yrittää olla niin kuin muut vauvat, mutta se on aika vaikeaa, kun vanhemmat tunkevat kammottavan makuista mössöä suuhun, aikuisten lässytyksestä ei meinaa saada selvää ja vaippojakin pitäisi pitää.  Santulla on isosisko ja isoveli. Veljeä kiusataan koulussa ja Santtu haluaa puuttua siihen.

Santtua hoitaa myös lässyttävä isoäiti, josta kuitenkin tulee Santun liittolainen ja hajamielinen isoisä. 

Santun äiti saa heti ensimmäisellä aukeamalla sympatiat puolelleen, kun hänet on kuvattu kuolaamaassa synnytyksen jälkeen. Toinen kohta,  joka lämmitti kovasti, oli kun äiti lukee kirjaa ruokapöydässä.

Kirjan kuvitus on ihanan raikas. Myös poikiin kirja vetoaa.

torstai 23. lokakuuta 2014

Yrmy ja Ärmätti

Tracey Corderoy 2010: The Grunt and the Grouch
kuvitus: Lee Wildish
suom. Raija Rintamäki


Ärmätti on varsinainen äkäpussi. Kukaan ei uskalla vierailla hänen luonaan tai ei halua, koska se on varsinainen sikolätti. Tämä sopii Ärmätille varsin hyvin, kunnes hän saa kutsun juhliin.

Ärmätti inhoaa juhlia ja tiistaipäiviä ja kaikkea mahdollista. Sitten Ärmättin elämään astuu Yrmy ja yhdessä he inhoavat kaikkea. Yhdessä he kaivavat nenää ja tekevät kaikkea muuta kamalaa.

Pojista tämä on varsin hauska kirja.  Kannen sisäsivulla on kuvattu Ärmätin kaapin sisältöä ja sieltä löytyy napanöyhtää, karvavaikkua, limaa, luita ja mikä parasta pierurouhetta.

Varsin ällöttävän ihana kirja, joka vetoaa pieniin (ja melkein nelikymppisiin) poikiin.



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Die neugierige kleine Hexe

Lieve Baeten 1993: Nieuwsgierige Lotje
saksannos: Angelika Kutsch

Lisbet, pieni noita laskeutuu erään talon katolle. Hänen luutansa hajoaa ja Lisbet etsii talosta apua.

Lisbet  lähtee ullakolta alaspäin ja tapaa talossa asuvia noitia. Jokaisella on oma erityisalansa: yksi laittaa ruokaa, toinen on kiinnostunut soittimista, kolmas nukkumisesta.

Onneksi lopulta löytyy nikkaroiva noita, joka auttaa Lisbetiä. Kirjan jokaisella aukeamalla on puolikas sivu, jota kääntämällä osa aukeaman kuvista muuttuu.




Lisbet tapaa ruokaa laittavan noidan.
Kirjan kuvat ovat todella yksityiskohtaisia ja hienoja. Itse tarinakin toimii.

Ihmettelen, miksi näitä ei ole käännetty suomeksi. Ruotsinkielisiä Lilla häxan -kirjoja löytyy useampia. Taas tuli todistettua, että suomi on vähemmistökieli.







Noitien talon läpileikkaus



Excuse me... Are you a witch?

Emily Horn 2002
kuvitus: Pawel Pawlak

Musta kissa Herbert on yksinäinen. Hän päättää mennä kirjastoon, josta löytyykin kiva kirja noidista. Noidilla on raidalliset sukat, luuta ja iso pata. Ja parasta kaikista: noidat rakastavat mustia kissoja.

Herbert päättää lähteä etsimään itselleen noitaa. Ensin hän näkee raidalliset sukat tytöllä. Tyttö kuitenkin pelästyy Herbertiä ja juoksee karkuun.

Sitten Herbert näkee luudan. Kadunlakaisijaa naurattaa, kun Herbert kysy häneltä, onko hän noita.



Kolmanneksi Herbert näkee ikkunasta naisen, joka keittää jotain suuressa padassa. Herbertin kysyessä onko tämä noita, nainen suuttuu.

Herbert palaa takaisin kirjastoon ja näkee joukon tyttöjä, joilla on suipot lakit ja raidalliset sukat: noitakoululaisia. Tytöt ihastuvat ikihyväksi Herbertiin ja opettaja-noita lupaa Herbertille kodin noitakoulusta.

Suloinen tarina ja ihastuttava kuvitus.



tiistai 21. lokakuuta 2014

Halloween cats

Jean Marzollo 1992
 kuvitus: Hans Wilhelm

Kissat viettävät Halloweeniä. On ballerinoja, maahisia, noitia ja ritareita.

Kirjan koko on pieni lehdykkä. Notkeat kannet lisäävät mielikuvaa letkeistä kissoista, joiden luut tuntuvat välillä olevan hyytelöä. 

Hieno kirja kissojen ystäville.


maanantai 20. lokakuuta 2014

Winnie under the sea

Valerie Thomas and Korky Paul 2011

Winnie saa päähänsä lähteä tropiiselle saarelle lomalle. Wilbur-kissa lähtee mukaan.

Winnie innostuu snorklaamisesta ja haluaisi, että Wilburkin osallistuisi. Mutta kissatha eivät pidä vedestä. Winnie ei jää toimettomaksi ja muutta Wilburin monniksi.

Wilbur innostuu uimisesta ja ui kaikenlaisten kalojen kanssa. Winnie saa taas ajatuksen ja muuttaa itsensä mustekalaksi. Sitten taikasauva katoaa.

Ihanan kirjava kirja, jossa troppiset kalat loistavat. Winnie ja Wilbur ottavat kaiken irti lomastaan. 


Winnie the Witch

Valerie Thomas and Korky Paul 2012
25th anniversary edition

Winnie on noita, joka asuu mustassa talossa. Kaikki muukin talossa on mustaa, kissa Wilbur mukaan lukien. Musta kissa maastoutuu hyvin mustiin tuoleihin ja mattoihin ja Winnie kompastelee Wilburiin koko ajan. Viimeisen kerran Winnie makaa portaiden alapäässä ja vimmastuneena Winnie taikoo Wilburin vihreäksi. Ei siinä mitää, mutta nyt Winnie kompastuu Wilburiin ulkona. Winnie suuttuu pahan kerran ja taikoo kissansa sateenkaaren väriseksi.

Siitähän Wilbur ei pidä ja masentuneena se kiipeää korkeimpaa puuhun eikä suostu tulemaan alas. Winnie on onneton, eihän hän halua, että Wilburilla on mieli maassa. Siitä Winnie saakin ajatuksen...

Hieno kirja, pojatkin jaksavat kuunnella tätä. Kuvitus on todella hieno ja taikasanan erilainen fontti lisää magiaa.  Miksihän näitä ei ole suomennettu? Winniestä on tehty kokonainen kirja sarja.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kaikkien aikojen naamiaiset

Richard Scarry 2000: The best Halloween masquerade ever!
suom. Satu Piispa
Richard Scarryn touhukas maailma


Rasse järjestää naamiaiset Halloweenin kunniaksi. Hessu ja Mato keksivät itselleen hienot asut ja kaikki lapset ovat innoissaan naamiaisista.

Rasse on hieman pettynyt, koska hänen vieraansa eivät pelästy hänen koristeitaan. Onneksi Rasselee on yllätys luvassa.




Richard Scarryn tuttua tyyliä ja tarinan opetus on hieno. 


torstai 16. lokakuuta 2014

Miksi kissalla on viikset?

Berndt Sundsten 2010: Varför har katten morrhår?
kuvitus: Jan Jäger
suom. Terhi Leskinen

Sopivan lyhyt ja paljon kuvia sisältävä kirja kissasta. Poikia ihmetyttää välillä oman kissamme käytös, mutta nyt he pystyvät tulkitsemaan kissan ilmeitä paremmin. Kyllä ovat kissat hienoja eläimiä.







Mistähän johtuu, että koiria osataan tulkita paremmin kuin kissoja, vaikka harvemmin on koirien kanssa tekemisissä? Nyt ainakin meillä tähän tuli muutos.


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Toivo ja hirveä hämähäkki

Riikka Jäntti 2009

Vaahteratuvan väki ompelee kuumailmapalloa. He suunnittelevat lähtevänsä sillä maailmalle.

Samaan aikaan pitäisi tehdä myös kevät siivous ja Toivo lähtee siivoamaan ullakkoa. Siellä hän löytää hirveän hämähäkin, josta Toivo näkee jopa unta.

Ystävykset yrittävät puhua hämähäkin lähtemään talosta, mutta hämähäkki ei suostu moiseen.

Onneksi asiaan saadaan ratkaisu.

Kirjassa käsitellään hyvin pelkoa ja miten joskus päivällä tapahtuneet asiat sekoittuvan unien maailmaan.

Vaahteratuvan väestä on myös kolme muuta kirjaa, joissa on vähemmän kuvia. Muut kirjat ovat Nokikätkön ritarit ja kuuhiisi, Vaahteratuvan väki ja vaarallinen peto sekä Vaahteratuvan väki ja  Kivihovin kirous.

Tämä kirja sijoittuu pedon ja kirouksen väliin. EI haittaa vaikkei olisi lukenut sarjan muita kirjoja. Toivo ja hirveä hämähäkki toimii yksinäänkin.

Kirjasarjan kuvituksesta tulee mieleen Tiheikön väki. Mutta englantilaisen ruusutarhan pastellin sävyjen sijaan Vaahteratuvan väki -kirjasarjan väritys liikkuu enemmän suomalaisen maantien sävyissä. Eikä siinä mitään, tummat ruskeat ja harmaat toimivat erittäin hyvin.  Kirjat ovat myös jännittävämpiä kuin Tiheikön väestä kertovat kirjat


tiistai 14. lokakuuta 2014

Eläinten kodit

Barbara Taylor 1998
valokuvat: Andy Crawford, Geoff Brightling
suom. Anne Petäinen

Merkurius -tietokirja

Tietokirjassa esitellään eläinten erikoisia koteja. Poikia kiinnostaa varsinkin ranta ja miten eläimet asuvat talossa.

Kirjassa on hienosti näytetty lintujen kutomia koteja, hämähäkkien koloja ja paljon muuta.


maanantai 13. lokakuuta 2014

Lasten oma ötökkäkijra: Mikä ötökkä?

Silva Lehtinen 2007
Varsinkin nuorempaa poikaa kovasti kiehtova kirja, jossa on hienot kuvat. Kirja on myös kätevän kokoinen, jolloin pieni lapsi voi yksikseenkin lukea kirjaa.

Ainoa huono puoli kirjassa on, että sudenkorennoista ja perhosista yksi laji saa aina yhden aukeaman, mutta sitten esimerkiksi luteet on käsitelty ryhmänä. Samoi hämähäkkejä on tiivistetty. Miksi sudenkorennot ja perhoset ovat parempia kuin luteet ja hämähäkit?


Sitten näistä sudenkorennoista on esitelty tytönkorento, ukonkorento, ruskohukankorento ja punasyyskorento, eikä missään lue minkälaista sukua ne ovat sudenkorennoille.

Jos kirja olisi edes otsikoitu sudenkorennot, perhoset, luteet, hämähäkit jne. olisi ollut helpompi hahmottaa lajeja. Tosin tämä on kyllä tarkoitettu lapsille, mutta lisäkysymyksiä seurasi, kun meillä puhutaan vain sudenkorennoista, eikä moista otusta löytynyt koko kirjasta.

Ehkä siksi en siis pitänyt tästä lajittelutyylistä, koska se paljasti oman tietämättömyyteni. Mutta eikö kirjojen tarkoitus ole juuri sivistää?


perjantai 10. lokakuuta 2014

Bamse och Hoppa-Tossa

Karin Didring och Thomas Holm 2009
Bamsen on luonut Rune Andréasson

Nalle saa sedältään Australiasta lahjan: kengurun. Mitähän sen kanssa tekisi? Konnat ainakin keksivät: sillä voisi rahastaa nyrkkeilyotteluissa. Ei hyvä.

Onneksi sirkuksesta löytyy Hoppa-Tossalle seuraa: toinen kenguru.


torstai 9. lokakuuta 2014

Bamse och Gluff-Gluff

Lisbeth Wremby 2008
kuvitus: Andreas Qassim



Pomppi tuuraa postissa ja löytää kirjeen Gluff-gluffille. Pomppi eikä Nalle tiedä, missä Gluff-gluff asuu. Onneksi Kilpinen tietää: Tummavuorella. Nalle lähtee viemään kirjettä. Vuorella Nalle hävittää Jymyhunaja -purkkinsa ja tapaa merkillisiä otuksia. Gluffit eivät näytä kovin ystävällisiltä ja Nalle syöksyy luolaan. Luolassa Nalle tapaa Gluff-Gluffin. Gluff-Gluff oli lähettänyt itselleen kirjeen. Muut gluffit antoivat jymyhunajapurkin ja Gluff-gluff syö sen. Gluff-Gluffista tuli vahva ja Nalle laitettiin häkkiin.


Gluff-Gluff lähettää Isoäidille kiristyskirjeen:Isoäidin pitää antaa Gluff-Gluffille jymyhunaja resepti.Gluff-Gluff valmistaa hunajaa reseptin ohjeen mukaan ja nukahtaa, Nalle karkaa, mutta hänet saadaan kiinni. Onneksi Kilpinen saa tiedon ja tuo nallelle jymyhunajaa.

Muistan tämän sarjakuvista, mutta en löytänyt lehteä, jossa tarina oli. Mielestäni tämän ilkeän otuksen nimi oli suomeksi Murremurre.


Bamse och Tutelutt

Mårten Melin 2009
kuvitus: Thomas Holm

Nalle tapaa vuoren sisällä asuvan Tuteluttin, joka pystyy monistamaan itsensä tööttäämällä. Kopiota pystyy poistamaan tööttäämällä takaperin.

Tutelutt tööttää takaperin yhden kerran liikaa ja siitä tulee näkymätön. Näkymättömänä Tutelutt pystyy auttamaan Nallea konnien kynsistä.

Hauska tarina Nallemaiseen tyylliin. Kiltteys voittaa aina!


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Bamse på skattjakt

Joakim Gunnarsson 2009
kuvitus: Lars Bällsten, tussaus: Bernt Hanson
Hahmot perustuvat Rune Andreassonin teoksiin.

Isoäidin ullakolta löytyy kaikkea mielenkiintoista. Tällä kertaa aarrekartta. Kartassa on peräti kuusi ristiä ja Nalle ystävineen lähtee etsimään aarretta.

Ystävykset saavat kuitenkin seuraa: myös rottamerirosvot haluavat aarteen.  Aarre ei kuitenkaan ole ihan sitä, mitä kaikki kuvittelevat.



Bamse och Luringarna från galna galaxen

Mårten Melin 2008
Kuvitus: Adam Blomgre, tussaus: Kerstin Hamberg
Hahmot on luonut Rune Andréasson.

Nalle auttaa kaikkia, jopa ulkoavaruudesta tulleita otuksia. 
Galna Galaxissa tapahtuu kummia ja Nalle ystävineen lähtee auttamaan Lurifaxin asukkaita, joita pidetään vankina. 

Mukaan lähtevät Pomppi ja Kilpinen. Jännitystä aiheuttaa Jymyhunajan vähyys. Kuinka Nalle selviää, jos hän ei voi turvautua voimaan?
  


tiistai 7. lokakuuta 2014

Bamse och Reinard Räv

Mårten Melin 2007
Kuvitus: Adam Blomgren, tussaus: Kerstin Hamberg

Kasimir Kettu haluaa ilkeilyn maailman mestariksi. Mikäs siihen sopisi paremmin, kuin Nallen kidnappaaminen. Kasimir tarkkailee Nallen arkea ja päättää napata Nallen, kun sillä ei ole jymyhunajaa.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, Kasimir ei ole ottanut huomioon Nallen ystäviä, niitä kaikkein pienimpiä.







Jännittävä kirja ainakin pojille. Kasimir oli meille jo tuttu Bamse ja rosvokaupunki elokuvasta. Kun Sudesta tuli kiltti, tarvittiin Nalle -tarinoihin tarvittiin uusi konna. Kasimir Kettu onkin paljon ilkeämpi kuin Susi koskaan.


Bamse och Nina Kanin på äventyr

Joakim Gunnarsson 2010
kuvitus: Thomas Holm
Bamse on Rune Andréassonin hahmo.

 
Väkeä on kadonnut kylästä, Nina Kaniini tekee asiasta reporttia lehteen, kukaan ei tiedä minne väki on kadonnut. Kun Nina pääsee takaisin toimitukseen, on siellä viesti mieheltä, joka haluaa, että hänen keksinnöstään tehdään juttu.

Niina lähtee tekemään juttua, matkalla hän tapaa Nallen, joka haluaa tulla mukaan. Keksijä asuu korkealla vuorella, Keksijä näyttää pienoismaailmansa ja Niina näkee miniatyyri Pompin. Keksijä kertoo siinä olevan ratkaisu maailman ympäristöongelmaan: jos kaikki olisivat näin pieniä, ei autojen ja tehtaidenkaan tarvitse olla kovin isoja.

Nalle suuttuu: ei väkeä voida niin vain pienentää! Keksijä pienentää Nallen ja Niinan. Keksijä oli pienentänyt myös Kissa Jansonin ja Kotihiiren ja jymyhunajaa. Niina keksii, että he pääsevät toiselle pöydälle neulan ja langan avulla. Pomppi vie langan toiselle pöydälle ja Nalle ja Niina roikkuvat sitä pitkin perässä. Nalle syö jymyhunajaa ja osoittaa kutistajalla Niinaa. Niina suurentuu jätti isoksi.

Niina nappa keksijän ja sitten he suurentavat kyläläiset.

Tällä kirjalla halutaan ehkä hyvitellä tyttölasten äitejä, jotka ovat valittaneet, että vain pojat saavat seikkailla Bamsen tarinoissa. Ihan virkistävä tarina, mutta itse en näe ongelmana sitä, että Bamsen naishahmot eivät ole pääosissa. Niina Kaniini on kyllä hyvä päähahmo.