maanantai 30. syyskuuta 2013

Teddy går vilse i Natten

Andréasson, Rune 1994

Teddy -en fumlig liten unge
Teddy on kömplö lapsi, mutta syykin siihen löytyy.

Vilse i Natten
Lapset ovat laskemassa pulkalla mäkeä. Teddy auttaa oravanpoikasen kotiin ja eksyy pimeässä.

Skalman glömde någon
Johtaja Myyrä haluaa tehdä rahaa Kilpisen keksinnöillä ja yrittää saada ne keinolla millä hyvällä.

Tarina löytyy myös Sagostunden kirjasta


Brum och Filiokus

Andréasson, Rune 1994

Brum och Filiokus
Lennu hermostuttaa kotiväen maalaamalla joka paikkaan. Lennu on surullinen, Kreivi Luuta (Greve Kvast) ehdottaa, että hänen kuninkaansa Filiokus tapaisi mielellään Lennun kaltaisen taiteilijan. No tottakai ehdotukseen on koira haudattuna: Kuningas ei halua päästää Lennua pois. Onneksi Nalle tulee apuun.

Det farliga kvarn-hjulet
Pampula putoaa jokeen ja joutuu myllyn rattaaseen. Lennu rientää pelastamaan siskonsa.


Nämä tarinat löytyvät myös Sagostunden kirjasta.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Bamse och Dunderhonung


Tämä kuuluu samaan "Läs för ditt barn"- sarjaan kuin kirja Kilpinen.

Hyvä kirja ihan pienille pilteille. Surre-mehiläinen lemmikkinä on lapsista hauska ajatus. Ehkä mehiläisiä pidetään hieman pelottavina

perjantai 20. syyskuuta 2013

Bamse: Vilda djur


Idea ja kuvitus: Jan Magnusson 2011

Paksut sivut ja isot kuvat sopivat hyvin pienille lapsille. Lisänä on valokuvia eläimistä.

The Octonauts: Explore the Great Big Ocean

 Meomi 2012

TV2:lla näytetään Oktonautteja, jotka tutkivat merta. Päähahmoja ovat jääkarhu Kapteeni Valkonen, pingviini lääkäri Peso, kissa kryptozoologi Kwazi, tiedemies mustekkala Professori Vihi, saukko meribiologi Shellington ja insinööri kani Viivi.

Kirjan nerokkuudesta kertoo ehkä parhaiten, että tekijät ovat onnistunneet lisäämään traktorin merieläimistä kertovaan kirjaan. Ja sekös viehättää ainakin minun poikia. Tätä sivu ihmetellään pitkään ja joka kerta.

Kuvat ovat isoja ja täynnä yksityiskohtia, aivan loistava kirja. Lisähaasteen antava eläinten ja vihannesten risteymät, joiden nimet ovat mm. Tunip (Tuna ja Turnip), Salpeno (Salmon ja jalapeno) ja Halibeet (Halibut ja Beet).

Bamse och Bronto

 Andréasson, Rune 2006

Kilpinen tuo Nallen lapsille munan matkoiltaan ja siitä syntyykin Bronto. Kuulostaa tutulta, yhtään ei haittaa samakaltaisuus Malwinen kanssa.

Sarjakuvia ei edes nykypäivää arvosteta, mutta onneksi ainakin Nalle kääntyy kivasti kirjoiksi.

Kuuntele, katsele, iloitse


Joy Troth Friedman, Look around and listen 1976
suom. Kaarina Helakisa

Kirja täynnä yksityiskohtia. Kirjassa esitellään erilaisten paikkojen äänejä. Muistan, että mielenkiintoisin oli yölliset äänet. Ehkä sen takia, etten koskaan ollut kuuntelemassa niitä hereillä.

Herra Taikasilmä sanoo: "Katsele ylöspäin"

Kinkaid, Lucy & Eric: "Mr. See-more says: 'Look up'",1978
suom. Laila Niukkanen

Tähän kirjasarjaan kuuluu myös "Katsele alaspäin", "Katsele sisäänpäin" ja "Katsele ympärillesi".
Luontoa tarkkaillaan taikalasien läpi. Hausinta on kastanjat, jotka pitävät piikikkästä kuorta haalareinaa ja kuusensiemenet, jotka lähtevät maailmalle kävystä.



Herra Taikasilmä sanoo:"Katsele sisäpuolelle!

 Kinkaid, Lucy & Eric: "Mr. See-more says: Look inside", 1977
suom. Laila Niukkanen

Tähän kirjasarjaan kuuluu myös "Katsele ylöspäin", "Katsele alaspäin" ja "Katsele ympärillesi".

Suosikkejani ovat puukiipijän ruokakomero ja hämähäkkiäiti, jolla on monia vauvoja hoidettavana






Pikku Traktori Onnenpäivä

Little red tractor: Lucky day
muokattu Keith Littlerin televisiokäsikirjoituksesta, joka perustuu Colin Readerin kertomuksiin.
valokuvaus James Lampard
suom. Heidi Nieminen, 2004

Tämä on toisen tyylinen kirja kuin Kalaonnea, mutta toimii tämäkin. Poikien mielestä traktori ei vaan näy tarpeeksi usein.



Tomi Traktori ja kännykkä

 Halloway, Mark 2003
Suom. Adaptor D &D

Tomi Traktori oli siskonpoikieni suosikkisarjoja 2000-luvun alussa. Tämän kirjan kuvitus on selkeää ja suurta. Oikein sopivaa luettavaa alle kouluikäisille.

Jättiläisten juhlat

Bolinger, Max 1975

Kuvitus Laimgruber, Monika
suom. Riitta Mäyrälä

Kaksi jättiläistä osallistuu juhliin. Pienemmän on todistettava olevansa yhtä hyvä jättiläinen kuin kaikki muutkin.

Monika Laimgruberin kuvitus on todella omalaatuinen ja sen tunnistaa hyvin. Laimgruberin kuvittama kirja on myös Leikitään teatteria




tiistai 17. syyskuuta 2013

Traktorit, yi 220 mallia eri maista

Tractors of the World, 2012


Tämä ei varsinaisesti ole mikään lastenkirja, mutta kun se on traktoreista, pojat pitävät siitä.
Kirja on mukavan kokoinen (160 x 200 mm), sivuja paljon. Sivuilla on myös pajon kuvia. Tämä on todennäköisesti pitkäikäinen kirja, sillä tietoa on paljon.
Itse en kaikkia tekstiä pojille lue. Sitten kun he osaavat itse lukea, voivat he palata tämän kirjan pariin.

Mimmit ja ketunpoikanen

Pauliina Lerche- Meri Mort, 2013

Tämä on ihastuttava kirja! Kuten Pakkasherra ja Kuuranpuhkuja, tämäkin on tyylillisesti tuttua Mimmiä.
Tällä kertaa Mimmit seikkailevat ketunpoikasen kanssa Maahisten  luolassa.


Värit hivelevät silmiä ja pojatkin jaksavat luetuttaa tätä.  Todennäköisesti Maahiset vetävät poikia puoleensa. Lisähaastetta tuo Maahisten savolaisuus (ainakin minun silmään heidän puhe näyttää savolta, voin olla väärässä). Pitääkin olla tarkkana. Kysyinkin neljävuotiaalta, ymmärtääkö hän, mitä Maahiset puhuu. Hän sanoi ymmärtävänsä. On se kielitaito vain hyvä asia!
 

Pakkasherra ja Kylmänhuokuja

Pauliina Lerche –Meri Mort 2012

Pidän kovasti Mimmien animaatioista ja niissä olevasta musiikista. Lisäksi minua viehätää kovasti kansanperinnettä hipovat tarinat.

Pojista tämä tarina on jännä, he odottavat koko ajan, koska kummitus tulee. Pakkasherra=kummitus.  Lisä jännitystä tuovat Hiidenhirviä hoitavat hittolaiset. Kirjassa on hienoa, miten värit vaihtuva syksyn ruskasta talven ensilumeen.

Ainoa, joka hieman häiritsee on Vaakalinnun pyrstö, joka näytää pikseleiltä. Lisäksi olisin halunnut nähdä Kuurankotkan kokonaan, siinä vasta komea lintu.







Keisarin satakieli

Pippa Littlen kertoma 1978
Kuvittanut Annabel Spenceley
suom. Anna-Liisa Tavas

H.C Anderssenin satuun perustuva tarina, jossa keisari teettää itsellee jalokivin koristellun linnun. Satakieli ei laula enää keisarille.

Todella dramaattinen kirja, hienot kuvat. Jotenkin on tärkeää, että saduissa on opetus. Ehkä vain olen tottunut siihen.

Masa Mainio kertoo traktoreista

Johansson, Georg; Ahlholm, Jens; Mulle Meck berättar om traktorer, 2010
suom. Annukka Kolehmainen

Tämä on mukava kirja traktoreista. Kuvat ovat melkein maalauksia ja yksityiskohtaista tietoa on yllin kyllin.

Tickety toc: Mystery time


TV2:lla on todella pätevää väkeä töissä. Tämä Tiketi tok on todella miellytävä myös äitinä katsoa. Ymmärrän, miksi tämä sarja kiehtoo sekä tyttöjä että poikia.

Tässä kirjassa Tommi ja Talvikki ratkovat kadonneiden ruokien arvoitusta. Hukassa ovat mm. porkkanat, leivonnaiset ja raparperit. Mukana ovat Ammu-rouva, Kiekura, Raksunen, Pomppula, Tipitii ja  Puhkuli.
Kirjan ainoa hankaluus on englanninkieliset nimet. Onneksi löytyi nämä suomenkieliset vastineet jakson lopputeksteistä. Spring Chickens -tipuja ei siellä mainittu, mutta pidetään silmät auki. Lepattia ei tässä kirjassa mainita.

Tommi = TommyTalvikki= Tallulah
Puhkuli= Pufferty
Raksunen = McCoggins
Pomppula=Hopparoo
Rouva Ammu = Madame Au Lait
Lepatti = Batersby
Kiekura = Lopsiloo
Tipitii= Chikidee


tiistai 10. syyskuuta 2013

Kössi Kenguru ja Veturi



Prepula, Heikki, 2011
Kössi kenguru on tv-stä tuttu. Tämä kirja kuitenkin julkaistiin vasta 2011. Eli tämä on nostalgiaa ja nykykirjallisuutta. Kössissä viehättää hahmojen geometriset muodot.

Kössiäkin on nähty ihan viime aikona sitten TV2:lla.

Pieni punainen traktori


King, Sue 2009
Suom. Terhi Leskinen

Meillä traktorikirjat menestyvät, olivat ne sitten minkälaisia tahansa.
Tämä kirja on kuitenkin mukava. Kuvissa näkyy traktorin lisäksi myös kaikenlaisia kotieläimiä.  Sivujen reunat on mukavasti eriväreillä.

Traktorit karkuteillä

Dorte Holm 2009
suom.  Marko Hartama



Martti käy säikyttelemässä traktoreita ja ne onnistuvat karkaamaan laitumelta. Traktorit aiheuttavat kaikenlaisia harmeja, jotka Martti oikeutetusti joutuu selvittämään.

Poikien suosikkikirjoja, jossa on paljon traktoreita. Myös vanhemmista on miellyttävä lukea. Taattua Lasten Oma Kirjakerhon laatua.