maanantai 30. joulukuuta 2019

Bamse Adventskanlender 2019

Kalenterin etupuoli
Kalenterin takapuoli
 Tänä vuonna sain taas nauttia Bamsen joulukalenterista, mutta olihan harvinaisen vaikea hommata.

Olimme lokakuun puolessa välissä Tukholmassa, eikä yhdessäkään kaupassa ollut Bamsen kalenteria. Peppiä, Pesosta ja muita löytyi vaikka millä mitalla, mutta ei Bamsea.

Googletin useita ruotsalaisia verkkokauppoja, mutta yksikään ei toimittanut Suomeen. Kyllä me taidamme asua periferiassa!

No isänpäivän aikoihin käväisin Suomalaisessa Kirjakaupassa, jossa näin alennuskorissa vuoden 2016 Bamse kalenterin. Kiikutin sen tiskille ja kysyin olisiko heillä mahdollisesti kontakteja Egmont-Kärnaniin, joka kalenteria julkaisee. Toiveenani oli, että he tilaisivat minulle tämän. Hetken konetta näpyteltyään, myyjä totesi, että heille on tulossa kaksi Bamse kalenteri, mutta siinä ei ollut kuvaa eikä painovuotta. (Varsin erikoinen järjestelmä) He lupasivat varata minulle sellaisen ja jos se sattuisi olemaan vuoden 2017 kalenteri, minun ei sitä tarvitsisi ottaa. Mitä palvelua! Ja olihan se tämän vuoden kalenteri. Olen todella tyytyväinen asiakas.

Tänä vuonna kalenterista löytyy tarinakirjoja. Tuttuun tyyliin sarjakuva, jossa yhdellä sivulla on yksi kuva. Toimii! Lisäksi oli puuhakirjoja, joissa on tehtäviä. Uutuutena oli muistipelikortteja ja "paperinukkeja". Hieno kalenteri.

Kortit ja "paperinuket"

Kirjoja, muistipelikortteja ja paperinukkeja.

Luukut ovat sisältäkin hienot

maanantai 23. joulukuuta 2019

The night before the night before Christmas

Kes Gray ja Claire Powell 2018

Tontut puuhaavat ja ovat kiireisiä. Niin on Pukkikin, mutta mitä hän on unohtanut? Jotain tärkeää..., mutta mitä? En paljasta, menee kirjasta juju.

Suomessa tuo yö ennen joulua tarina ei vain toimi, mutta kaksi yötä ennen joulua alkaa jo kuulostamaan kiireiseltä.

Loistavat kuvitus täynnä yksityiskohtia ja väriä.


perjantai 20. joulukuuta 2019

Disneyn kultainen joulukirja

kertonut Annie North Bedford 2019
kuvittanut Walt Disney Studio

Aku Ankka ja Joulupukki
kirjaksi sovittanut Al Dempster
suom. Sirkka Nuormaa

Mikki Hiiren jouluposti
kirjaksi sovittaneet Julius Svendensen ja Neil Boyle
suom. Sari Kumpulainen

Aku Ankan joulukuusi
kirjaksi sovittanut Bob Moore
suom. Sirkka Nuormaa

Mikki Hiiri jouluostoksilla
kirjaksi sovitaneet Bob Moore ja Xavier Atencio
suom. Marjatta Kurenniemi


Joulupukin lelupaja
kirjaksi sovittanut Al Dempster
suom. Marjatta Kurenniemi

Vanhoja Disneyn tarinoita koottuna yksiin kansiin. Ensimmäisessä Aku yrittää huijata pukkia saadakseen lisää lahjoja. Toisessa Mikki auttaa Pukkia, kolmannessa Aku ottaa yhteen Tikun ja Takun kanssa. Mikki jouluostoksilla on kertomus Mortista ja Vertistä tavaratalossa. Viimeisessa pääsemme tutustumaa Joulupukin lelupajaan.

Nostalginen kirja. Mukavaa, että näitä vanhoja Tammen Kultaisia kirjoja painetaan uudestaan, vaikkakaan ei samalla nimellä.







torstai 19. joulukuuta 2019

24 päivää jouluun

Carlos Da Cruz 2019

Jouluperinteet värikkääsi ja lyhyinä tarinoina. Meidän pojatkin lukevat tätä kirjaa mielellään. Kirjaa voi lukea joulukalenterimaisesti, joka päivälle yksi pieni tarina. Mukana ovat kyntteliköt, piparkakkutalot, tontut, joulusauna.

Hurmaava kirja ja hyvä muistiin palautus erilaisista perinteistä. Enpä tiennyt, että opiskelijat aloittivat pikkujoulu perinteen.



keskiviikko 18. joulukuuta 2019

The night before Christmas in Wonderland

Carys Bexington 2019
kuvittanut Kate Hindley


Joulupukki saa kirjeen Ihmemaan prinsessalta. Tontut yrittävät varoittaa Pukkia Liisan kokemuksiin perustuen, sillä prinsessasta on tullut kuningatar.

Koska Pukki ei aikoinaan toteuttanut Herttaprinsessan toivetta, nykyinen Herttakuningatar vihaa joulua.

Joulupukki päättää kuitenkin tehdä Ihmemaan joulusta iloisen. Mitenhän käy?


Mukana on tuttuja hahmoja ja kirja on kirjoittetu miellyttävään runomittaan. Tässäkin kirjassa pään menettäminen on todellinen pelko.



tiistai 17. joulukuuta 2019

Buzy reindeer

Samantha Meredith 2019

Perheen pienimmille värikäs, paksulehtinen kirja poroista, jotka auttavat Pukkia viemään lahjat perille. Mukana on vedettäviä ja liikuteltavia lätkiä.


maanantai 16. joulukuuta 2019

Christmas Fairy Tale Mix-up

Hilary Robinson 2018
Kuvittanut Jim Smith


Jouluinen versio sekaisin mennistä tarinoista.

"Punahilkka ylitti sillan laulaen "Kulkusia" Kultakutrin kanssa. "

Kysymys kuuluu: onko yksi virke tarina? Ehkä nykypäivänä. Vaviskaa yli 400 sivun kirjoittajat.


torstai 12. joulukuuta 2019

Bamse och mysteriet med den hemliga julklappen

Jimmy Wallin 2019
Kuvitus:Thomas Holm

Kirjassa 24 lukua Nallesta (Bamsesta) ja hänen ystävistään. Luvut sopisivat luettavaksi joulua odotellessa päivittäin.

Joulu on tulossa ja koko kaupunki valmistelee sitä. Tarina alkaa, kun Nalle perheineen on perinteen mukaan menossa auttamaan Ann-Cillan lelukaupassa.  Kelmit Konna, Koukku ja merirosvot aiheuttavat päänvaivaa ja tekemistä, mutta sehän on arkipäivää Kumpulassa. Luvassa on kummallinen Lucia kulkue, lumimyrskyä, peikkoja, maanalaista seikkailua, mansikkarubiini ja roboottihai.

Ja lopuksi tarinan opetus....  Jaa, jaa mikähän se on?








Mahtava robottihai. 

Majavaveljekset ovat tehneet lahjoja
























Macca's Christmas Crackers

Matt Cosgrove 2019

Macca on erikoinen alpakka. Hyvin värikäs persoona. Joulun alla hän huomaa, ettei hänellä ole rahaa. Mitä tehdä? Hän päättää tehdä ystävilleen joululahjat.

Hauska kirja, joka on värikäs ja erilainen. Kuka jaksaa niitä iänikuisia poroja, kun on alpakkakin tarjolla?


tiistai 10. joulukuuta 2019

Tonttu Toljanteri ja joulupukin uudet vaatteet

Annukka Kiuru 2019
Kuvitus: Sirkku Linnea

Alkuun tuntui, että tämä on uusinta versio Keisarin uusista vaatteista, mutta ehei. Toljanteri antaa ihan uuden vivahteen tuonkin tarinan opetukselle.
Nuori 200-vuotias Koululais-Toljanteri siis lähtee varoittamaan Pukkia, mutta matkaan sattuu aika monta sattumusta. Koska tämä tarina tapahtuu ennen aikaisemmin julkaistuja tarinoita, mukaan mahtuu ensikohtaamisia jo tuttujen hahmojen kanssa.
Kiehtovaa on, kuinka mukaan on saatu hieman Punahilkaa ja muitakin tuttuja satuja.  Voi Mavonsilmä sentään!

Luin tämän ääneen 8- ja 10-vuotialle pojilleni ja he kuuntelivat kiinnostuina ja jopa nauroivat Toljanterin toilailuille ja hassuille sanonnoille. Lisäksi tässä oli 9 lukua, kun aikaisemmissa oli 24, niin saimme sen reilussa viikossa luettua.


Melkein perillä!


maanantai 9. joulukuuta 2019

Peep Inside a Fairy Tale: The Nutcracker

Anna Milbourne 2018
Kuvittanut Karl James

Lumoavan kaunis kirja Pähkinänsärkijästä. Mukana luukkuja ja aukkoja sivuissa.

Makeishaltijattaren linna on suorastaan herkullinen. Tässä kirjassa on paksut sivut, mutta raot ja luukut saattavat olla vaarassa ihan pienten lasten käsissä.



torstai 5. joulukuuta 2019

Pikku Pesukahrun joulukirje

Annette Amrhein 2019: Der überraschende Weihnachtsbrief
kuvitus:Sabine Straub


Pikku pesukarhu ei IKINÄ saa postia. Kirjeet on aina osoitettu perheelle ja niissä lähetetään vain terveisiä pikku pesukarhulle.  Jouluksi pikku pesukarhu toivoo omaa kirjettä. Äiti pyytää Kontiolan pappaa kirjoittamaan kirjeen.

Ehtiikö kirje jouluksi perille? Kaikennäköistä tapaahtuu postinkannossa myös metsän eläimille.

Jos nykylapsille kirjoittaa käsin kirjeen, eivät he pysty sitä lukemaan, koska koulussa ei enää opeteta käsialakirjoitusta. Se on todella harmi. 80-vuotiaalla tädilläni on edelleen kaikista kaunein näkemäni käsiala. Isästäni ei voi sanoa samaa. Tein pojille pienen testin: pyysin sukulaisiani kirjoittamaan lyhyitä lauseita ja testistä pääsi läpi, jos sai isäni tekstistä selvän. En saa itsekään siitä aina selvää.



keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Jouluinen Myry

Henna Ryynänen 2019

Hurmaava kirja Pukin koirasta, Myrystä, joka aattona näkee paketin tippuvan Pukin reestä. Tunnollisena Myry lähtee viemään pakettia Pukille, eihän se nyt sovi, että joku jää ilman lahjaa!

Matkalla Myry tapaa Harakka Huttusen, joka avustaa Pukin jäljittämisessä. Kuvitus on hauska, hieno yksityiskohta on Pukin Jussipaita. Sehän sopii hyvin toimistopaidaksi!

Varmasti monet kirjan nokkeluudet meni minulta ohi, mutta loppukaneettine on kaverusten insta tili myryharakka.






Pukki jumppaa kahvakuulalla Jussipaidassa.

Pelottava metsä, jonka läpi pitäisi kulkea.


tiistai 3. joulukuuta 2019

Kissa Lempisen joulukemura

Cecilia Heikkilä 2019: Jultröjan

Kissa Lempinen asuu kaupungin laidalla pahvilaatikossa. Sillä on villapaita, joka on sille kovin tärkeä.

Sitten villapaita alkaa purkautua ja Lempinen hädissään lähtee keräämään purkautunutta lankaa. Lopulta langan päässä koittaakin jotain lämpöistä.

Hellyttävä ja miellyttävän maanläheisin värein kuvitettu kirja. Hienovaraisesti sivutaan yksinäisyyttä ja mitä se tarkoittaa joulun aikaan.


maanantai 2. joulukuuta 2019

Mince Spies

Mark Sperring, Sophie Corrigan 2018


Marketissa tapahtuu outoja. Joulupukki lähettää salaiset agenttinsa tutkimaan tapausta. Agenteilla on leivonnaisista valmistetut varusteet, joilla he lähtevät taisteluun konnia vastaan.

Kirja on riimitelty hauskasti ja nimen suomentamisen voin suosiolla jättää ammattilaisille. Selityksenä mince pie olisi suomeksi jauhelihapiirakka. Joku jolla on enemmän mielikuvitusta voi sitten keksiä yhteyden agentin, vakoojan ja piiraiden välillä.