Astrid Lindgrenin kirjoista Melukylä on mielestäni paras.
Hyväntuulista toimintaa, lapset pitävät toistensa puolta. Ehkä olen jo lapsena
ollut henkisesti 52-vuotias, koska Pepin ja Eemelin kohdalla tunsin vain
myötähäpeää . Jalkojen pitäminen tyynyllä tuntui epämukavalta. Liian radikaalia
nukkua niin, ihan vaan toisia provosoidakseen. Eemelin metkut ei aina tuntuneet
metkuilta, välillä tuntui, että Eemeli oli turhasta veistelemässä puu-ukkoja.
Melukylä sen sijaan tuntui mukavalta paikalta. Ylätalo,
välitalo ja alatalo lähellä toisiaan ja kaikki lapset ystäviä keskenään. Pikku
Kerstikin pääsi mukaan ja isommat pitivät hänestä hyvää huolta. Tässä
joulutarinassa on ihana kuvitus Ilon Wiklund on suosikki kuvittajiani. Ehkä
jouluvillitykseni alkoi nimenomaan tästä kirjasta.
Myöhemmin luin Melukylä kirjat moneen kertaan ja kyllä
lämpenin Pepillekin, kun henkinen ikä alkoi murrosiän kynnyksellä laskea. Totta
kai tarvitaan maailman vahvin tyttö kaikkien poikasankareiden joukkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti