keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Toivo ja hirveä hämähäkki

Riikka Jäntti 2009

Vaahteratuvan väki ompelee kuumailmapalloa. He suunnittelevat lähtevänsä sillä maailmalle.

Samaan aikaan pitäisi tehdä myös kevät siivous ja Toivo lähtee siivoamaan ullakkoa. Siellä hän löytää hirveän hämähäkin, josta Toivo näkee jopa unta.

Ystävykset yrittävät puhua hämähäkin lähtemään talosta, mutta hämähäkki ei suostu moiseen.

Onneksi asiaan saadaan ratkaisu.

Kirjassa käsitellään hyvin pelkoa ja miten joskus päivällä tapahtuneet asiat sekoittuvan unien maailmaan.

Vaahteratuvan väestä on myös kolme muuta kirjaa, joissa on vähemmän kuvia. Muut kirjat ovat Nokikätkön ritarit ja kuuhiisi, Vaahteratuvan väki ja vaarallinen peto sekä Vaahteratuvan väki ja  Kivihovin kirous.

Tämä kirja sijoittuu pedon ja kirouksen väliin. EI haittaa vaikkei olisi lukenut sarjan muita kirjoja. Toivo ja hirveä hämähäkki toimii yksinäänkin.

Kirjasarjan kuvituksesta tulee mieleen Tiheikön väki. Mutta englantilaisen ruusutarhan pastellin sävyjen sijaan Vaahteratuvan väki -kirjasarjan väritys liikkuu enemmän suomalaisen maantien sävyissä. Eikä siinä mitään, tummat ruskeat ja harmaat toimivat erittäin hyvin.  Kirjat ovat myös jännittävämpiä kuin Tiheikön väestä kertovat kirjat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti