perjantai 14. marraskuuta 2014

Muumiperhe Rivieralla / Muumit Rivieralla

Tove Jansson: Moomin on the Riviera 2014
(Tove Jansson 1955)
suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen


Tove Jansson, Hanna Hemilä, Katariina Heilala 2014
Perustuu samannimisen elokuvan käsikirjoitukseen sekä sarjakuvaan


Sarjakuva on melkein kokonaan vaaleanpunainen
Todella retroja Muumeja. Muumit lähtevät Rivieralle lomalle.  Siellä onkin ihan eri meno kuin Muumilaaksossa. Niiskuneiti haluaa bikinit, jotka Muumipeikon mielestä saavat hänet näyttämään alastomalta. Lisäksi bikinien hinta on tähtitieteellinen. Onneksi Pappa voittaa pelipöydässä.

Muumit saavat myös sviitin, joka on niin iso, että he päättävä kaikki leiriytyä sen sängylle.  Sarjakuvan ja kirjan värimaailma on hurmaavan pastelli eikä vaaleanpunaisen kanssa ole säästelty.

Muumit Rivieralla -elokuvaan perustuvan kirjan kansi.
 Pidän kyllä tästä kirjasta. Muumit kummastelevat ison maailman menoa. Yhtäläisyyksiä suomalaisturistien kanssa on paljon, ryypätään, maksetaan ylihintaa ja ihmetellään outoja tapoja.

Tove kirjoitti Muumi-sarjakuvia englanniksi ja ehkä hän tällä halusi tuoda helpotusta brittien elämään, kuvailemalla ranksalaista kultuuria näin kalliiksi ja kummalliseksi. Itse ainakin pystyn samaistumaan pyyleviin muumeihin enemmän kuin ranskalaisiin kaunottariin.






Niiskuneiti ostoksilla

Samalla tunnistan itsestäni turistimaisia piirteitä aina silloin tällöin ulkomailla ollessani. Täytyy myöntää, että aina oppii jotain uutta ja tajuaa, että asioita voi tehdä niin monella eri tavalla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti