tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulun ikkuna

Marjatta Kurenniemi 1984
kuvittanut Jukka Lemmetty

Kirjassa Isoäiti kertoo joulunikkunoista.

Riittamaija etsii joulua 
Riittamaija haluaa jo elokuussa joulun ja lähtee etsimään sitä. Hän saapuu Tingelstiinan ja Tangelstiinan luo, jotka kertovat, ettei joulu ole vielä valmis. Riitta polkee jalkaa ja haluaa joulun. Tädit vievät Riitan joulupuutarhaan, jossa joulukoristeet kasvavat ja neuvovat olemaan etsimättä joulua omaa sydäntä kauempaa. Tärkeintä on joulumieli. Riitasta tulee avulias ja löytää joulun.

Viimeinen joululehti 
Sadunkertoja miettii viimeistä satua viimeiseen joululehteen. Linnut miettivät, mikä on joululehti. Onko se joulu nimisen puun lehti.

Joulupukin televisiokaukoputki 
Korvatunturilta katsotaan lasten sydämiin. Tontut Tip ja Tap haluavat katso, mutta katsovat väärin.

Tonttu, jonka nimi on Koljatti.
Pieni vain 19,5 cm pitkä tonttu, joka ei pääse mukaan paitsi Joulupukin taskussa.

Muurahaisten joulu
Talitintin poikanen haluaa ruokaa. Emo sanoo, että jouluna saat. Muurahaiset ihmettelevät mitä ihmeellistä joulussa on ja talitintti lupaa herättää ne .Muurahaiset eivät kuitenkaan suostu heräämään.

Hassu päähänpisto Korvatunturilla 
Keiju, joka ripsauttaa silmiään ja kaikki asiat päälaellaan. Nukkien osat vaihtavat paikkaa, lelut ihan mahdottomia.

Tarina Tonttu Tintistä 
Tonttu Tintti on kyllästynyt joulun viettoon. Haluaisi viettää joulua rauhassa. Joulupukin mielesä tonttu on ylirasittunut ja siirtää Tinitn tekemän arkisia töitä. Juhla on jo alkanut ja muori kannustaa Tinttiä lähtemään hiihtämään. Tintti eksyy mökkiin, jonka lapse ovat kalpeita ja laihoja, mutta silmissä on riemu siitä, että Joulupukki tuli. Kukaan heistä ei ole aiemmin nähnyt joulupukkia eikä saanut lahjoja. Tonttu alkaa kaivaa repustaan eväitä, jotka aikoo antaa lahjaksi, mutta repussa onkin lahjoja, joissa on lasten nimet. Äidillä on kyyneleet silmissä. Tontun mielestä parasta, tärkeintä ja kauneinta on onnelliset lapset ja tajuaa, että muori on järjestänyt asian.

Noitien joulu 
Kolme pientä vaaksan mittaista noitaa, joista vanhin amalia Kamalia asuu kiviaidassa. Serafiina Ranstakka asuu riihessä, uunin takana. Valpuri Vempele asuu vanhan emännän piirongin laatikossa. Emäntä kuoli, Valpurin täytyy lähteä Amalia Kamalian keittiöön asumaan. Amalia ei pidä vieraan tavoista, Valpuri kun pesee hampaat joka päivä, taikoo joulun suursiivouksen. liepoo jouluherkkuja ja avataan paketteja.

Varpusen joulu 
Miina-täti tekee joulusiivouksen. Siivoaa myös Varpusen pesän ja tekee villalangasta uuden pehmusteen sinne.

Kynttilä 
Virtasten toiseksi nuorin vekara kaivaa taskustaa kynttilän palan. Joulun tulo aiheuttaa vilskettä, kukaan ei halua kynttilää. Sitten sähköt menevät ja levottomuus ja kiire poistuvat. Kynttilästä säteilee lämmin ja ystävällinen valo

Kynttilän sydän 
Eräällä kynttilällä on sydänvika. Muut kynttilät supattavat keskenään. Isä kiinnittää kynttilöitä Yksi kynttilöistä palaa kirkkaimmalla liekillä. Sillä on sydämessä vikaa.

Vanha joululaulu 
Vanhajoululaulu laahustaa tiellä, kaikki ovat unohtaneet sen. Talitintti ei voi laulaa sitä. Sillä on kurkku käheänä ja laulaa muutenkin mieluummin kevätlauluja. Rikas mies ei muista laulua, rahna kilinä on hänen mielestään kaunien laulu. Kiireinen rouva ei ehdi laulaa. Runoilija ei laula vanjoja lauluja. Sitten saapuu lapsi mummonsta kanssa ja laulavat ja vanha joululaulu ei ollut ryysyinen enää vaan kirkas ja säteilevä. ”Oi sä riemuisa, oi sä autuisa”.

Kolmen noidan joulu
Unisukset 
Heikki sai Joulupukislta uudet, kiiltävät ja hienot sukset. Heikki näkee unta, että sukset vievät Lumimyllyn, jossa huolestunt lumiimylläri yrittää korjata ruostunutta myllyn napaa toimimaan. Heikki hakee napatontuilta ölyhä napaan. Aamulla Heikki pääsee hiihtämään.

Leikkikalujen kapina 
Molla-Maijalla nenä poikki vaikka joulusta on vasta viikko. aapisellä selkämys on halki. Lelut päättävät lähteä joulupukin luo valittamaan. Sitä ennen ne myllertävät lasten huoneen. Tykki ampuu kuulan pojan otsaan ja lapset eivät uskalla lähestyä leluja. Joulupukki tulee välittäjäksi ja rauha saadaan aikaan.

Joulupukin uusi muoti 
Joulupukin muori lukee lehtiä ja saa merkillisiä ajatuksia. Hän tilaa kaikille uutta muotia. Parrat kammataan jakaukselle, niin että solmio näkyy. Tontut eivät pidä ajatuksesta ja lopuksi he leikkaavat uusista vaatteista matonkuteita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti